Siirry pääsisältöön

Kiva työpäivä


Tähän piti laittaa avaukseksi kuva, jossa kaksi vaatimatonta piikatyttöä poseeraa Visbyn jousiampujien leirin edessä elokuussa 2004. Silloin olimme valokuvaaja Katjan kanssa Visbyn keskiaikaviikolla ihanalla työmatkalla. Laivalla rantaan, mekot päälle ja hups, aikakone pyöräytti meidän ihan eri maailmoihin kuin mihin olimme tottuneet.
Menimme mekot päällä kulkueeseen sitä kuvaamaan. Oli ihan mieletöntä ja kaiken lisäksi meille maksettiin siitä palkkaa!
Seuraavana vuonna matkattiin sitten Anu-ystävän kanssa sama reissu. Hienoa oli silloinkin.
---
Olemme tehneet Katjan kanssa monia hauskoja juttumatkoja ja eilen oli taas sellainen. Ajoimme päivän aikana lähes 600 kilometriä, kun kävimme haastattelemassa ritari Jaakkoa.
Hieno duuni, ei voi muuta sanoa.
---
Matkalla kurkkasimme Billnäsin taimitarhan, ja Fiskarsin ruukista löysin vanhan tuttavan, keraamikko Nanna Bayerin. Hauska tapaaminen, Nannan kauppa oli kiinni, mutta minä vaadin että mulle on avattava. Nannalla meni hetki ennen kuin muisti kuka olin, olemme tavanneet viimeksi 20 vuotta sitten.
Nanna tekee nyt hienoa keramiikkaa ja tarjoaa kaupassa käsintehtyjä suklaakonvehteja. Sinne takaisin lehtiön ja kameran kanssa.
----
Viikonloppuna olimme Kuutin kanssa Turun keskiaikamarkkinoilla ja uusi mi-parti toimi juuri siinä hommassa mihin sen teinkin, eli mekoksi jonka kanssa voi rämpiä vesisateessa helmat mudassa.
Pörrättiin päivä Evan kanssa ja käytettiin paitsi kaikki omat, myös Uffen rahat. Cezarilla eli puolalaisella kauppiaalla oli niin ihania kamoja taas myynnissä!
----
Markkinoiden työnäytösalueelta kaappasimme mukaamme Jirin, joka oli niinsanotusti täynnä sadetta, ensin Norjan markkinoilla ja sitten Turussa. Sunnuntaina pidimme sadetta meillä, teimme käsitöitä eli minä tein Kuutille ohimennen uuden pellavatunikan ja sain hääsukat melkein valmiiksi. Illalla käytiin Jirillä, leikattiin vyöt Kuutin uusiin solkiin ja ihastetiin Jirin tekemiä kirjoja. Jiri lupasi tehdä meille hääkirjan, sinistä nahkaa ja käsintehtyä paperia väliin.
Oliverin kankaat ovat tulleet, Anneli pääsee tänään hommiin turkisviitan kanssa ja minä polkaisen Annin markkinakoltun alta pois ennen Oliverin urakkaa.

Kommentit

  1. Hah vainiin.. vähän ihmettelinkin kun oli niin hiljaista markkinoiden jälkeen.. sitä ollaan oltu kiireisiä :). Puoli tuntia vielä koneella ja sitten pääsee huolittelemaan helmaa. Oispa hienoa saada kolttu valmiiksi viikonlopuksi ja ottaa kunnon kuvia. P.s. kirjoitin ylös lapulle että pitää piirtää se huppu, mutta koska minulla on laho pää, kannattaa muistuttaa vielä ennen Nuijasotaa. p.p.s. minäkin haluan päästä käymään Rohanin talleilla!!!

    VastaaPoista
  2. Hei, mennään joskus porukalla Jaakolle kylään. Opetellaan ampumaan nuolia hepan selästä ja miekkailemaan reidet mustelmilla.
    Siellä Rohanissa ratkotaan kuulemma tiskivuorotkin peitsellä : )

    Hei, kiitos vielä siitä hääpukukankaasta. Ele oli todella hieno ja olen aivan sanaton. Kiitos kiitos kiitos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti