Siirry pääsisältöön

Muuta ajateltavaa

No niin, se on sitten lähtö. Huomenna muutamme kerrostaloon evakkoon. Talossa on ravannut kolmen viikon ajan kaikenlaisia tarkastajia ja huomenna on lopulta se suurin ja tärkein koitos eli tavarantarkastajan suurkatselmus. Hänen lausunnostaan selviää, kuinka paljon revitään auki, kuinka paljon pitää rakentaa uusiksi, paljnko maksaa, kuka maksaa mitäkin ja kauanko tämä kaikki kestää.

Nyt kun pihaan ovat vihdoin tulleet ne kaivatut perhoset, me joudumme siirtämään oman hibernointipönttömme muualle. Ihan hirveää. Sattuu sieluun ja itkettää koko ajan.

Pihaan ilmestyi eilen iso sininen kontti, jonne kannamme kaiken sen mitä emme noin puolen vuoden aikana tarvitse. Ja loput pitäisi saada mukaan. Miten saamme 180 neliön tavarat mahtumaan 80 neliöön ja yhteen surkeaan konttiin?

Mutta onneksi viikonloppuna pääsee tekemään käsitöitä Glimsin tapahtumaan ja mikä tärkeintä, aion seurata silmä kovana millaisia pistoja muut pistelevät.... Neulakon suurena ihailijana taidan parkkeerata oman jakkarani heti siihen Elinan olkapään taakse : )

Otan mukaan Oliverin viitan, saan Glimsiin vielä viimeisen lautanauhan Suskilta. Se tulee viitan helmaan. Minttu puolestaan teki nauhan josta tulevat takin kiinnitykset. Ja ne pussihousut.... ihan kauhea homma lykätä yli viisi metriä kangasta pienielle vekeille vyötärönauhaan, jonka pituus on onnettomat 86 senttiä : )
On se Oliver sitten hoikka poika!
Nyt pitää tehdä vielä vyönlenkit ja sitten pitää saada 2,5 metriä kangasta mahtumaan 37-senttiseen nauhaan... siihen pohkeen puoliväliin tulevaan. Sitäkin pitää tehdä Glimsissä.

Sitten onkin urakka valmis. Ei kun tosiaan, ohut aluspaita valkoista pellavaa. Mulla on Ollille ylläri: sen ajattelin huolitella kultalangalla. Ja nyt toivotaan ettei Ollilla ja Jolandalla ole aikaa lueskella tätä : )

Oma häämekko meni Katrille ompeluun ja välipalana pistelin itselleni kasaan vaaleansinisen kirtlen lyhyillä hihoilla ja siihen viininpunaiset irtohihat. Jos vielä löytäis tästä talosta jostain ne pikkuiset soljet, jotka ostin Ruotsista hihojen kiinnittämistä varten.

Herra ja pojat jäävät viikonlopuksi kantamaan tavaroita kämpille ja pakkaamaan konttia. Jonkun pitää kerätä omenatkin pihasta. Pojat tosin inhoavat sitä hommaa. Toivon salaa, että jostain tulisi tonttuja omenankeruuseen, ruohoa leikkaamaan, kotiloita keräämään ja rikkaruohoja kitkemään ja omppopuutkin ovat leikkaamatta.
Taidan vain olla itse oma tonttuni. Paukut vaan ovat lopussa eli uuvuttaa. Onneksi on vielä yksi viikko vapaata.

Kommentit

  1. Täältä lähtee 1000 halia sinne. Yrittäkää vielä jaksaa vähän aikaa! Kyllä kaikki selviää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti