Siirry pääsisältöön

Maailman suurimmat ompeluseurat?

Kolmisen vuotta sitten olin Nastolan kansalaisopistossa opettelemassa neulakinnastekniikkaa ja kirjontaa ja tutustuin koko joukkoon mukavia käsityönharrastajia. Kuuntelin, miten he käyvät jossain piirissä joka ilta. Sitten huomattiin, että useimmilla olikin torstai vapaa.
No hitto, perustetaan oma kässäpiiri.
Laitettiin nimeksi Nastolan Näppärät ja ruvettiin kokoontumaan paikallisella ABC-asemalla joka kuun eka torstai. Vallattiin mammojen kanssa isoin pöytä ja tehtiin ilta käsitöitä.
Joku on saattanut lukea meistä lehdistössäkin, vaikka Kodin Pellervossa, johon meistä tehtiin monen sivun juttu. Ilona siellä marristeli vähän joka kuvassa--- me mentiin keskiaikamekot päällä kun oli aikakauden työt tekeillä.

Viime viikon torstaina saatiin sitten villi idea. Aletaan porukalla lisäämään käsityöharrastuksen näkyvyyttä ja aloitetaan Lahdesta Kätevä-messuilta. Pistetään sinne ompeluseurat pystyy.
Eli:

Lauantaina, 1. marraskuuta kello 14 jokaikinen käsityöläinen Lahteen messuhalliin ja kutimet tai joku muu työ mukaan. Istutaan porukalla alas (ainakin lavan edessä on paljon tilaa) ja kälätetään kohtuullisesti. Kälättäminen kuuluu tärkeänä osana ompeluseuroihin.

Suunniteltiin myös maratonkudontaa ja aiotaan harjoitella 48 tunnin kudonnalla. Sekin täytyy vetäistä jollain 24 /7 auki olevalla liikenneasemalla.
Tampereella joku porukka käy kuulemma tekemässä öisin neuleita ihmeellisiin paikkoihin. Saisko tästä kansanliikkeen?
Vähemmän ilkivaltaa, enemmän käsitöitä?

Kommentit

  1. Hei ootko tietoinen "kippauksesta"? Siis knitting in public (tai tuonnepäin) sanoista suomennettuna ja lyhennettynä, englanniksi kait kipping... Julkineulomista siis! (Minähän en tästä mitään tiedä, mutta olen muilta jyväskyläläisiltä kuullut.) Meillä on täällä vissiin aika paljon kippaajia ja ne oli tehneet Jyväskylässä Käsityön museoon oikeen suuren neulegraffitinkin. Mm. "Neulova lehmä" kirjoittaa blogissaan juuri kippauksen iloista ja muistakin käsitöistä.

    Tuo ompeluseuramaraton kuulostaa aivan riemukaalta idealta, vau!

    VastaaPoista
  2. Sahra on näköjään ehtinyt alustavasti hehkuttaa, sinne siis mennään Kätevään Lahden Messuhalliin. Jostakin julkikäsityöt on aloitettava, vaikkei nyt vielä maailman suurimmat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti