Siirry pääsisältöön

Ni sanoinko että oli kiire?

Terveiset Hollolan keskiaikamarkkinoilta ja rantaleiristä!

Oho, viikot ovat vierähtäneet huomaamatta. Neljän viikon kesäloma vetelee viimeisiään. Olo on sen takia oikeastaan aika ahdistunut: tässäkö oli se jakso, jolloin minun piti ladata akkuni kokonaista työvuotta varten?
Se lataaminen on tekemättä.. nooh, maybe tomorrow, sanoisi intialainen.
Hollolan markkinat... olivat parhaat ikinä ja mikä hienointa näin järjestäjän kantilta, myös kävijöiden mielestä parhaat missä ovat ikinä olleet. Alue on pieni, tunnelma ihanan kotikutoinen ja intiimi, yleisö näkee paljon monenlaista kivaa... saimme kehuja hyvästä esillepanosta eli autenttisuuteen pyrkiminen on tuottanut tulosta. Kiitoksia herui myös runsaasta käsityöläisten ja työnäytösten määrästä. "Se nyörejä punova mies on ihan paras", saimme kuulla. Hurraa Jirille! Ja Hannalle, joka nylki liikenteen kaataman ketun leirissä. Yleisö irvisteli ja tykkäsi samaan aikaan. Ja värjärit ja kehrääjät ja ...

Itse vietin kolme markkinapäivääni alaleirissä Sotkan rannalle tuomana kauppiaana. Uusi keltainen villainen päällysmekko oli tarpeen, samoin lapaset! Oi uskomatonta mutta totta, keskellä 35 asteen helteitä oli yksi kylmä päivä. Meidän leirimme oli kovin erillään muusta alueesta, mutta moni löysi sen ja mikä hienointa, ihmiset viettivät aikaa laivaa ihaillen ja kauppakin kävi.
No, Hollolan ylistyksiä ei ehditty jäädä kuuntelemaan, kun jo nostimme purjeet ja lähdimme Sotkan kanssa viikoksi Päijänteelle. Kuvia hauskasta retkestä löytyy osoitteella http://viikinkiajanlaiva.net

Viikkopurjehduksen aikana keli oli täydellinen: läkähdyttävää hellettä, yksi pieni sadekuuro ja mahtavaa tuulta, jonka viemänä kiisimme Tehiselän rantoja huimaa vauhtia, arviolta peräti 10 solmun vauhdilla. Risteilimme hirmutuulessa päivän verran, kun kävimme ensin linnavuorella ja sitten erakon majaa katsomassa Koreakoivussa ja illaksi teimme leirin Selkäsaareen.
Reissu alkoi Hollolan kirkonkylästä ja päättyi Sysmään, josta nostimme laivan trailerimme ja veimme sen Verlaan, jossa vietettiin tapahtumaa viikinkiteemalla. Hyökkäsimme siellä laivan kanssa viattoman kyläparan kimppuun, mutta valitettavasti käsikirjoituksen mukaan hävisimme.
Meillä oli sunnuntain tapahtumassa kunnia saada kyytiimme Harmaasusia (joiden kiihkeä ihailija olen). Yritimme ehdotella että jos muutettaisin käsikirjoitusta... Koska meillä oli soutajana muun muassa muusikko Anna, saavuimme rantaan mahtipontisesti torvea töräytellen.
Verlan reissusta löytyy myös kuvia Sotkan sivulta.
Kotiinpaluu sai myrskyisän vastaanoton, olimme näet laskemassa Sotkaa Vesijärvelle juuri kun se kauhea ukkosmyrsky nousi.. oli aika jännää soutaa Kahvisaareen salamoiden valaistessa tietä! Aamulla kävimme Tonin ja Ilonan kanssa katsomassa miltä näyttää, kun kaikki laivan osat ja tavarat heitetään yön pimeydessä laivaan :) ja siivosimme.

Lystinpitoa maissa: viikkopurjehduksen viimeisen illan ohjelmassa oli muun muassa ongintaa! Maija spiikkaa, Ilona on kojuna ja Riku onkii. Saaliiksi kerättiin kaikenlaista herkkua nyssäkäiden pohjilta ja Kalle räjäytti potin lahjoittamalla korun.

Käsityörintamalla neliviikkoinen on ollut hektistä aikaa. Ensin keltainen villamekko, sitten Verlaan ruotsalainen viikinkimekko aluspukuineen, yhdet neulakinnassukat, useita lautanauhoja, muun muassa Ilonan mekkoon pömpöösi vyö ja omaan mekkoon morsinko-verihelttaseitikki-kivrimnauha.
Uudet mekot ja uudet bling blingit :) totta kai piti tehdä, kun kerran mentiin viikinkeinä kylään!

Nyt tuossa odottaa syntymän ihmettä Sir Oliverin 1200-luvun cote eli välikerroksen kuuluva paita, sinistä villaa Medeltidsmodelta. Ja sitten: mahtavan upea punainen villa, samasta liikkeestä. Siitä voisi tulla aika hieno viikinkitakki...vähän Räikän malliin... napit voisivat kylläkin olla kulkusia...
Jaa, katsotaan. Ensi viikolla joka tapauksessa tapahtuu taas ihania asioita. 1) Elina tulee meille ja me teemme käsitöitä. 2) Eva ja Uffe tulevat meille, ja me teemme käsitöitä. Renessanssia olisi ajateltava..silkki ja sametti odottavat edelleen.
Hämeenlinnan markkinoille menemmekin uudella statuksella eli maksavina asiakkaina!! Teemme päivävierailun ja omistaudumme lopun aikaa pukuasioille. Sotka on näet hellekesän jäljiltä niin kuivassa kunnossa, että aluksen johto päätti perua sen osallistumisen tapahtumaan. Sotka on nyt huollon tarpeessa, mutta Toni ja Riku meinasivat hienon viikkopurjehduksen innoittamina tehdä syksyllä vielä yhden viikonloppureissun ja tietysti on vielä ne keskiviikkoillatkin... tervataan nyt ensin.

Verlassa Sotkan siirto kävi sutjakasti mutta ihmekös tuo, kun oli näin iso joukko tekemässä!

Niin, lautanauhat... olen pitkään yrittänyt tehdä itselle sitä täydellistä nauhaa, mutta se ei vain ota tullakseen. Punaiseen takkiin tein kyllä krappi-omenapuu-verihelttaseitikki-nauhan, mutta... ja nyt on työn alla kielo-kanerva-punasipuli-yhdistelmällä oinaansarvea... Hankala asiakas tämä Minä :)
Pitää ainakin ostaa Susannalta paremmat laudat. Siispä Hämeenlinnaan!

Kommentit

  1. Teitä ovat tämän kesän säät suosineet :)

    VastaaPoista
  2. Hei hei hei! Minähän olen nähnyt Sotkan Verlassa! Harmi vaan Kouvola teki tänä vuonna hölmön päätöksen siirtää keskiaikatapahtuman Kasarminmäelle. . . Sinne tuskin millään venholla pääsee :(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti